Syödään sängyssä

eli romanttinen idea juuri kun on vasta Ystävänpäivästä selvitty

Tästä ei ole tulossa mikään elokuvablo… uutiskirje, vannon, mutta jostain syystä monet inspiraatiot nyt vain sattuvat löytymään leffoista. Tämän innoituksen olisin voinut postittaa sopivasti Ystävänpäiväksi, jos olisi sillä lailla suunnitelmallinen henkilö, mutta toisaalta onhan se hyvä, että on jotain romanttisia ideoita muillekin päiville vuodesta.

Itse asiassa en hirveästi edes välitä Pyhän Valentinuksen päivästä, olkoonkin, että se on jo antiikin ajan perua eikä mikään nykyajan hapatus, kuten mutsi väittää.
(Jos täällä on jotain uusia seuraajia, jotka eivät vielä tunne mutsia, niin onneksi olkoon vaan, mutta ette voi pitkään välttyä tuolta suurelta ajattelijalta.)

Kotimainen versio, Ystävänpäivä, on joo, jotenkin vesittynyt versio rakkauden bakkanaaleista, mutta sitten taas toisaalta jotenkin osallistavampi, kiltimpi, kivempi. Ystäviä on melkein kaikilla, rakkaus voi olla joskus kiven takana tai jopa alla.

Istuin torstaina pienessä pariisilaismajoituksessa samassa aamiaispöydässä washingtonilaisen hyviksen Jonin (hän taistelee lapsityövoimaa vastaan maailmalla) ja jostain päin Hollantia kotoisin olevan intellektuellin ja Alvar Aallon ihailijan Christinen kanssa. Heistä Ystävänpäivä oli aivan nerokas väännös Valentine’s Day’stä, jälleen osoitus suomalaisten raikkaan modernista meiningistä ja solidaarisuudesta. Aivan lumoutuneita olivat tästä innovaatiosta. En viitsinyt sanoa, että voi olla myös että kaikki rakastamisesta höperehtiminen nyt vain sattuu olemaan meille vähän vaikeaa. Annetaan heidän pitää säkenöivä Suomi-kuvansa.

(Toisenlaista Suomi-kuvaa oli sitten kokenut erään pariisilaisbistron naapuripöydän mies, joka avautui ostereidensa yli traumaattisesta kohtaamisesta suomalaisten kanssa, kun meidän alkuperämaamme hänelle selvisi: hän oli ollut vetämässä Suomessa presentaatiota jossain teknologiayrityksessä, eikä kahden tunnin yhdessäolon aikana ollut saanut mitään reaktioita aikaan isännissään, ei ilmeitä, hädin tuskin sanojakaan. Yritin liennytellä, että me olemme joskus vain huonoja puhumaan ja sitä paitsi aika ujoja. “Se ei ollut ujoutta, se oli jotain paljon pahempaa”, sanoi ranskalaisheppu ja pudisteli edelleen päätään kauhistuneena. Kaatelimme sitten vuorotellen viiniä toisillemme pöytien yli kansojenvälisen ystävyyden korjaamiseksi, voi veljet tein hartiavoimin töitä maineemme palauttamiseksi!)

Mutta miten me nyt tänne ajauduimme? Pariisista riittää toki kerrottavaa, mutta nyt siihen juttuun, josta halusin tulla muka vain lyhyesti illan suussa huikkaamaan, eli elokuvan Sydän karrella (Heartburn, 1986) “spagettia sängyssä”-kohtaukseen.

Itse asiassa kun tarkemmin ajattelen onkin onni, etten tarjoilut tätä leffaa teille Ystävänpäivä-elokuvaksi, sillä kyseessähän on mehukas avioerodraama. Mutta spagettikohtauksessa ollaan vasta rakkauden alkutaipaleella ja onnensa kukkuloilla.

Heartburn on pirullisen taitavan Nora Ephronin käsikirjoittama ja perustuu Ephronin omaan avioliittoon ja eroon sekä Ephronin samannimiseen kirjaan. Elokuvassa pääosissa rakastuvat ja raivoavat Meryl Streep ja Jack Nicholson. Leffassa on ilahduttavan paljon ruokakohtauksia (rakastan elokuvia, joissa on paljon ruokaa) sillä Meryl Streepin esittämä päähenkilö Rachel on ruokatoimittaja ja ravintolakriitikko ja nyt alan pikku hiljaa päästä asiaan.

Minusta vuoteessa syöminen on ihana ajatus, mutta todellisuudessa usein aika vaivalloinen toteuttaa järkevästi. Hotelliaamiaiset, siis aamiainen huoneeseen tarjoiltuna, ovat aina olleet minun pieni ylellisyyteni ja sen saan sujumaan pitkällisen harjoittelun tuloksena sulavasti, siististi ja nautinnollisesti. Mutta kaikenlaiset piknikit sängyssä ovat usein vain… katastrofi.

MUTTA: elokuvassa Heartburn pariskuntamme syö lemmenyön jälkimainingeissä, joskus aamuyön tunteina, Rachelin valmistamaa spagetti carbonaraa yhdestä isosta kulhosta, kahdella haarukalla. Ei useita astioita, lisukkeita, leivänmuruja, mehunliruja, sitä sun tätä. Vain kulhollinen syntistä pastaa ja rakkauden virittelemä ruokahalu. Miksi en ole muistanut tätä vuosiin!

En tiedä miten Rachel carbonaransa elokuvassa valmisti, mutta ihka oikeaoppiseen carbonaraan tarvitsisit:

Spagettia
Spagetin hyvin suolattua keitinvettä
Guancialea (ei pekonia!)
Pecorinoa (ei parmesania!)
Kananmunia (tai vain keltuaiset)
Mustapippuria

Ei muuta! Ei voita, ei kermaa. Guancialea saa jo nykyään Suomestakin, hyvin varustelluista ruokakaupoista. Tekniikan nappaat parhaiten jostain videomuodossa, vaikka tästä (vähän pitkä, mutta hauska).

Elokuvassa on paljon muitakin herkullisia annoksia ja Heartburnin kirjaversiossa ihan reseptejäkin.

Sen voin paljastaa, että Key Lime Pie eli limettipiirakka on aika avainasemassa.

Tästä vielä leffan tunnusbiisiin, joka on niin mahtavan kasarinostalginen Carly Simonin Coming Around Again että sinulle kasvaa sitä kuunnellessa olkatoppaukset. Ja videolla vilahtaa se kuuluisa sänkykohtauskin. Eli spagettikohtaus.

Seuraavaksi sitten tällä kanavalla varmaan sitä Pariisia, ellen mä saa jotain muuta päähäni tässä välissä.