Heräämme Pariisissa

eli miten sielu siirtyy vai siirtyykö, toisin sanoen päivä 1

Heräämme siis Pariisissa. On maanantaiaamu. Rakastan alkuviikkoja, ei mitään viikonlopuille tyypillisiä vaatimuksia tehdä cooleja asioita. Ja kun vieläpä olemme liikkeellä lyhyellä varoitusajalla, kaiken keskelle tömähtäneitä, niin meillä on melkein kuin ilmaista aikaa. Silkkaa joutilaisuutta.

Majoitumme samassa paikassa kuin monta kertaa ennenkin. Yksityinen kivitalo sijaitsee rauhallisella kadulla 16. kaupunginosassa ja pitää sisällään omistajaperheen asunnon sekä viisi majoitushuonetta.

Naapurissa sijaitsevat Fondation Le Corbusier ja Maison La Roche, näemme ne huoneemme ikkunasta, puutarhan toisella puolella. UNESCON maailmanperintökohteenakin tunnettu, Le Corbusierin ja Pierre Jeanneretten suunnittelemassa Maison La Rochessa voi vierailla, ja niin olemme tehneetkin parilla aikaisemmalla kerralla. Kovin pitkä matka ei ole myöskään Le Corbusierin Appartement-Atelieriin. Ja näistähän mun ei pitänyt nyt puhua ollenkaan, en vain jotenkin osaa hillitä valistamisen haluani.

Meidän lempihuoneemme on valitettavasti se kallein, josta on oma ovi puutarhaan ja suuri kylpyhuone kylpyammeella. Tingimme sitten jostain muusta. Hotellimme, jos sitä hotelliksi voi kutsua, on jo pienen päivittämisen tarpeessa, mutta meille rakas ja tuttu. Isäntä on ihan mahtava, jaamme kiinnostuksen taiteisiin ja hyvään ruokaan ja parhaat vinkit tulevatkin häneltä.

Jos olet seurannut blogejani, joista hulluuspäissäni Anna palaa Anna-blogin suljin muutama vuosi sitten sen noin satasen vuosimaksun takia, niin olet lukenut tästä hotellista ennenkin.

Hyvin nukutun yön jälkeen kampeamme alakertaan aamiaiselle: voisarvia, patonkia, jumalaista La Convietten voita kauniissa pitkulaisissa paketeissa kuin karamellit, aprokoosihilloa, tuhkakuorinen juustonmöllykkä, tai jonain aamuna Comtéta. Hyvää kahvia. Miten se voikin voi olla niin hyvää!

Ensimmäisessä aamussa on taikaa, aistit ovat herkillä. Kaikki tuoksuu ihan Pariisilta ja valo on erilaista, harmaata, mutta säkenöivää, hiekan väristä. Roska-auto tukkii katumme, autot jäävät jumiin sen taakse, torvet soivat vaikka jokainen tietää, ettei roska-auto etene yhtään sen nopeampaa. Lehtikioskin pitäjä nostaa sateenvarjoja tyrkylle, kulmakunnan asukkaat kipittävät metroaseman portaita alas ja katoavat maan uumeniin.

Christophe, isäntämme, on aamiaisen aikana kertoillut Trocaderolla sijaitsevasta merimuseosta ja painokkaasti kannustaa meitä sinne. Olen vähän nihkeänä, ajattelen hiljaa mielessäni, että olen nähnyt aika monta merimuseota elämäni aikana, enkä välttämättä tarvitse enää yhtä. Mutta olen jo oppinut, että kun ranskalainen antaa vinkin, niin sitä vinkkiä sitten noudatetaan.
Eikä Christophe olisi muuta ottanut kuuleviin korviinsakaan. Kun epäröin ja punnitsen vaihtoehtoja, hän sanoo vain että “kerro sitten mitä pidit”. Asia on päätetty.

(Samaa sarjaa: myöhemmin päivällä käyn apteekissa ja murehdin farmaseutille aavistuksenomaista orastavan flunssan tunnetta, jonka arvelen kyllä johtuvan siitä, että en missään missään missään nimessä halua nyt sairastua ja kaikkihan tietävät mitä myllyjä ne lentokoneet ovat. Apteekkari kysyy pari kysymystä, iskee tuotteet pöytään.

”Ja sitten nenäsuihketta”
”Jaa, sitä en ehkä tarvitse, otan vain tuon vastustuskykypurnukan”
”Madame, KAIKKI lähtee nenästä etenemään ties minne, nenäsuihkeen te otatte aivan varmasti, ei puhettakaan.”

Kiitos ja näkemiin. Iltaan mennessä olen terve kuin pukki ja nenäni on ihmeen raikas ja jotenkin avaran tuntuinen.)

Miten taivaan tähden nämä kirjoitukset venyvät näin pitkiksi… Parkkonenkin odottaa minua jo kaminan edessä katsomaan Welcome to Wrexhamia… no mutta se merimuseo, eli Musée National de la Marine oli tietysti hienoin ikinä ja näyttelyt äärimmäisen kiinnostavia. Museo sijaitsee hienolla paikalla La Tour Eiffelin ihailun kannalta ja kävelymatkan päässä hotelliltamme.

Lounaan söimme siinä samassa sivukadun ravintolassa, missä useasti ennenkin. Erinomainen ihmistenkatselupaikka, tupaten täynnä möykkääviä lähialueen työtä tekeviä sekä vanhuksia, juuri kuten ravintolamme haluamme. Parkkoselle alkuun tryffelikananmuna ja minulle sipulikeittoa, pääruoaksi plat du jour eli muhevaa lihapataa ja riisiä. Jälkiruoaksi sitruunahässäkkä puoliksi.

Päiväunien jälkeen me vain…kuljeskelimme. Tavoitteena oli ostaa vihko ja kaulaliina (Pariisissa oli kylmä) ja siinä onnistuimme. Suunnitelmamme koko matkalle oli jotakuinkin että tehdään lempiasioita ja käydään lempipaikoissa, ei tarvetta tällä kertaa millekään uusien elämysten haalimisille. Paitsi se merimuseo, se oli hieno uusi elämys.

Seuraavana päivä koittaisi sitten se 25. hääpäivä.